Lakiasiaintoimisto Vantaa

Lakiasiaintoimisto Vantaa


Lakimies Vantaa

Heikkolaatuisesta asianajosta saattaa pahimmillaan seurata oikeudenmenetyksiä asian osaisille. Uudistuksella olisi erityistä merkitystä kuluttaja asiakkaille, joiden mahdollisuudet arvioida oikeudellisen palvelun laatua ovat heikot sekä ennalta että usein myös jälkikäteen.

Kaikkiaan luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta voidaan arvioida aiheutuvan Asianajajaliitolle edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten valossa noin 100 000 euron vuosittainen lisä kustannus. Näin arvioiden Asianajajaliiton kustannukset asianajajien, julkisten oikeus avustajien ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvonnasta olisivat yhteensä noin 615 000 euroa vuodessa. Kustannusten kattamista arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että valvontalautakunnan valvonnan ulottamisen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ehdotetaan tapahtuvaksi vasta vuoden 2013 alusta lukien. Oikeuskanslerin valvonta toteutuu myös siten, että hänelle toimitetaan tiedoksi kaikki Asianajajaliiton valvontalautakunnan valvonta asioissa antamat ratkaisut, ja oikeuskanslerilla on oikeus valittaa valvontalautakunnan ratkaisuista Helsingin hovioikeuteen.

Tähän lähtökohtaan ehdotetaan kuitenkin kahta laajennusta. Ensinnäkin ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan edellä mainittuja samoja velvoitteita myös muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella. Valvontalautakunnan valvonnan ulottaminen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia merkitsisi, että valvonta lautakunnan nykyiset resurssit eivät riitä sen lisääntyvien tehtävien hoitamiseen. Valvontalautakuntaan tulisi kolme uutta varsinaista jäsentä, joista kaksi jäsentä olisi luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ja yksi jäsen asianajaja. Nykyään valvontalautakunnan asianajajataustaisille jäsenille maksetaan kokouksista päivärahat ja matkakulut. Kun sama periaate koskisi myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia valvontalautakunnan jäseninä, jaostojen lukumäärän ja valvonta lautakunnan jäsenmäärän lisääntyminen ei vaikuttaisi oleellisesti valvonnasta aiheutuviin kustannuksiin. Valvontalautakunnan lisäjäsenistä aiheutuva lisäkustannus voidaan arvioida noin 5 000 euroksi.

Oikeusapu Vantaa

Oikeustieteellisen koulutuksen edellyttämisen tarkoituksena on, että asiamiehellä on oikeudellista asiantuntemusta oikeudenkäyntiasian hoitamiseksi. Pelkkä sukulaisuussuhde asianosaiseen ei tätä asiantuntemusta turvaa. Lähisukulaista tai aviopuolisoa koske van poikkeuksen säilyttämiselle ei enää ole riittäviä perusteita.

Oikeudenkäyntiasiamiehinä toimii myös erilaisten liikeyritysten, joiden pääasiallisena toimialana on muu kuin oikeudellisten palvelujen tarjonta, palveluksessa olevia lakimiehiä. Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta ovat vakuutuslaitosten palveluksessa olevat lakimiehet, jotka usein hoitavat vakuutuslaitoksen myöntämiin vakuutuksiin perustuvia riitoja vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan välillä. Myös julkisyhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet hoitavat jossain määrin työnantajaansa liittyviä oikeudenkäynti asioita.

Asianajaja Vantaa

Perustuslaissa ei ole erikseen lueteltu esimerkiksi syytetylle kuuluvia erityisiä oikeuksia KP-sopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa lausutuin tavoin. Näiden erityisten oikeuksien katsotaan kuitenkin kuu luvan perustuslain takaaman oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteeseen. Nämä syytetylle kuuluvat erityiset oikeudet samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan perustuslain 21 §:n mukaan lailla.

Tuomioistuimella on oikeus kieltää oikeudenkäyntiasiamieheltä esiintyminen tietyssä asiassa tai milloin syytä on, kieltää häneltä enintään kolmeksi vuodeksi oikeus toimia samassa tuomioistuimessa asiamiehenä. Kummassakin tapauksessa perusteena on se, että henkilö osoittautuu epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka toimeensa muutoin sopimattomaksi. Vaihtoehtoina edellisessä jaksossa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan ajatella tuomioistuimen suorittaman valvonnan tehostamista, oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävän luvanvaraistamista tai asianajo monopolin omaksumista.

Asianajotoimisto Vantaa

Esityksen päätavoitteena on oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja avustajien työn laatutasoa nostamalla. Tämä toteutettaisiin siten, että kaikki oikeudenkäyntiasiamiehet ja avustajat saatettaisiin ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piiriin perustamalla muille oikeudenkäynti asiamiehille ja avustajille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille uusi lupajärjestelmä. Luvat myöntäisi perustettava oikeudenkäyntiavustajalautakunta.

Jos luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvontamaksu olisi 350 euroa vuodessa, siitä runsaalla 115 euron osuudella voitaisiin kattaa oikeudenkäyntiavustajalautakunnan toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Jos luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia olisi arviolta noin 1 000, valvontamaksuilla voitaisiin kattaa oikeudenkäyntiavustajalauta kunnan kustannuksia noin 115 000 eurolla vuodessa. Lastensuojelulain muutoksella lupajärjestelmä ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Varatuomari Vantaa

Kaikki oikeudellisia palveluita tarjoavat lakimiehet eivät halua kuulua jäseninä Asian ajajaliittoon tai heillä ei puuttuvan kelpoisuuden vuoksi ole mahdollisuutta päästä jäseniksi liittoon taikka he ovat aikaisemmin tulleet erotetuiksi liitosta. Tällaiset lakimiehet voivat tarjota palveluitaan lakiasiaintoimistostaan. Lakiasiaintoimistojen ja niiden palveluksessa olevien lakimiesten oikeudelliset palvelut ovat samankaltaisia kuin asian ajotoimistojen ja asianajajien tarjoamat palvelut.

Tämän lisäksi myös pykälän 4 momentti sisältää poikkeussäännöksen 1 momentin lakimiesvaatimuksesta. Säännöksen mukaan vailla lakimieskoulutusta oleva rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu, voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa asiassa, hakemusasiassa, joka ei ole riitainen, sekä maaoikeusasiassa. Avustajapakko otettaisiin käyttöön ylimääräisessä muutoksenhaussa korkeimmassa oikeudessa.

Lakimies Vantaa

Lakitoimisto Vantaa

Asianajajaliiton velvollisuutena on pitää erillistä julkista päiväkirjaa sen käsiteltäväksi tulevista valvonta asioista. Julkinen päiväkirja mahdollistaa tiedon antamisen asianajo palveluita tarvitsevalle siitä, onko asianajaja, jonka puoleen hän on kääntymässä, ollut valvontamenettelyn kohteena. Valvontalauta kunta laatii lisäksi jokaisesta valvonta asian ratkaisusta lyhyen selosteen, joka on julkinen asiakirja ja jokaisen saatavilla Asianajajaliiton toimistosta. Seloste on lyhyt kuvaus asiasta ja siinä annetusta ratkaisusta.

Lain 4 §:ssä määritellään vakavaraisuus niin, että toimiluvan hakijaa pidetään vakavaraisena, jos on ilmeistä, että hakija kykenee vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan. Toimilupaa haettaessa hakijan on esitettävä todistus siitä, ettei hakijalla ole maksamatta erääntyneitä veroja. Elinkeinoelämän tai edunvalvontajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten tarjoamista oikeudenkäyntiasiamiespalveluista ei ole saatavissa tilastotietoja.